iilimadot

Apteekkimuseo

Mummini, vanha farmaseutti tupsahti kylään ja luonteva kohde oli tietysti Apteekkimuseo. Matkalla paljastui että mummin virkistysmatkat olivat vieneet hänet sinne jo kolmesti aiemminkin, samoin kuin Suomen muihinkin apteekkimuseoihin/museoapteekkeihin, mutta ajankuluksemme ajateltiin sitten kuitenkin pistäytyä. Odotukset eivät olleet korkealla, arvelin että mahtaa olla tylsä ja jumahtanut paikka ja ahdisti jo etukäteen se kauhistuttava keräilijämäinen epäammattimaisuus jota tulisin museossa tapaamaan. Vielä mitä! Kaikki nurina unohtui kun Apteekkimuseo osoittautui varsinaiseksi morbidin kauhukammioksi. Ensimmäinen mieltä kiihdyttävä asia oli tietysti takahuoneen lukittava myrkkykappi, venena, “voimakkaasti tai narkoottisesti vaikuttavien lääkeaineiden säilyttämistä varten”.

a-2678a-2679

Venenaksesta löytyivät sellaiset ihmisen parantamiseen kiinteästi liittyvät aineet kuin strykniini (yksi gramma ainetta riittää tappamaan noin kymmenen ihmistä) ja arsenikki (suosittu myrkytysmurhien ase ennen 18oo-luvun puoliväliä ja ykkösluokan karsinogeeni), jota käytettiin “hammassäryn lievittämiseen ja puhdistamaan verta” sekä morfiini jonka kulttuurihistoriaa muuten setvii seikkaperäisesti Jaakko Hämeenanttilan kirja Trippi ihmemaahan.

Seuraava huone oli tislaamo, jossa keiteltiin mitä lie kammotuksia.

a-2653 a-2685 a-2688a-2652

Lisää makaaberiuksia odotti kulman takana: intrumenttikokoelma!

a-2661

Vasemmalta oikealle: “lävistin jolla kuolleen sikiön pää lävistetään ja tyhjennetään aivot ahtaassa kohdunkanavassa”, kahdet synnytyspihdit ja amputaatioväline verettömään amputointiin.

a-2657

Hauskoja faktoja suoneniskennästä: Eurooppaa koetteli 1500-luvulla ankara oppikiista arabialaisten uusien ajatusten takia: kiista koski sitä täytyykö suoneniskentä suorittaa antiikin oppien mukaan mahdollisimman lähellä kipukohtaa, jolloin tarkoituksena on vuodattaa pahan liman saastuttama sairas veri pois vai sittenkin arabialaisittain mahdollisimman kaukana kipukohdasta jolloin suoneniskennän vaikutus perustui veren virtaamissuunnan muutokseen. Kiista saatiin ratkaistua Paavin Klemens VII:n johdolla järjestetyssä kansainvälisessä lääkärikokouksessa, jossa hylättiin arabialaiset vaikutteet ja päätettiin että antiikin opit ovat edelleen valtaosin päteviä. Suoneniskentää käytettiin lääkintämuotona miltei kaikkii sairauksiin, kuten kuumetauteihin, vesipöhöön, vatsanpoltteisiin ja miesten liialliseen lemmenkiihkoon. Suomalaisissa almanakoisssa oli 1400-luvun lopusta lähtien tarkkoja ohjeita siitä, missä kuun kierron vaiheessa suonta tuli ja toisaalta ei missään tullut iskeä. Historian saatossa suoneiskennän ammattilaisia ovat olleet mm. lukkarit, joilta 1800-luvun alussa vaadittiin kirkkolain mukaan suoneniskentätaitoa sekä parturit. Useita ihmisiä kuoli suoneniskentään, jonka käytännöt vaihtelivat vuosisatojen saatossa 2,5 litran verimäärän uloslaskemisesta pieneen tiraukseen. Esimerkiksi antiikin Kreikassa tavoitteena oli iskeä suonta kunnes hoidettava menettää tajuntansa. (Lähde http://www.saunalahti.fi/arnoldus/suonenis.html)

Apteekkimuseon verenvuodatus ei suinkaan loppunut vielä tähän, vaan seuraavana vuorossa olivat iilimadot l. verijuotikkaat, apteekkarin ahkerat apulaiset 1800-luvulta.

a-2674

Kuten hirvittävän pitkä kyltti kauhistuneelle museokävijälle kertoo, iilimatoja käytettiin samassa tarkoituksessa kuin suoneniskentää ja kuppaustakin, sairautta aiheuttavan melankolisen pahan veren ylimäärän poistamiseen. Iilimatojen kulutus oli niin suurta, että vaikka ne saattoivat vankeudessa elää kymmenenkin vuotta, iilimatokanta koki melkein sukupuuton hoitomuodon suosion aiheuttaman luonnonvaraisten juotikkaiden keruun takia. Iilimatoja yritettiin myös tuoda Venäjältä ja kasvattaa keinolammissa, mutta nämä yritykset hyljättiin epäonnistuneita.

a-2654

Suomen farmakopeoiden lääkeluetteloissa illimadot säilyivät 1930-luvulle asti. Iilimatoja säilytettiin erityisissä astioissa, ja apteekkien kellareissa saattoi olla tuhansien yksilöiden iilimatosammioita, joissa iilimatoja “ruokittiin verellä täytetyillä rakkopusseilla”. Nam!

a-2669 a-2663

Loppubonuksena karvasvesikone. Karvasvesi on hiilidioksidilla kyllästetty 16-17-prosenttinen magnesiumsulfaattiliuos, jota käytettiin ulostuslääkkeenä mm. lapamadon häätämisen yhteydessä.

 

Apteekkimuseon kauhistuttavuuksia kierrellessä heräsi kaksi ajatusta: ihme että ihmiskunta on selvinnyt lääketieteestä hengissä ja kuinkakohan pöyristyttävältä nykypäivän lääketiede näyttää parinsadan vuoden päästä.  Museo oli rehellisesti sanoen museoammatillisesta näkökulmasta hieman vanhentunut, mutta irvokkuudet ajoivat moisten pikkuseikkojen ohi. Ihanan kamalaa!

a-2655 Elohopeaa ja muumiopulvelria lääkinnällisiin tarkoituksiin.